On asju mille jaoks mul lihtsalt endal sõnu ei jätka. Sellepärast ei suuda ma Viikatele ka hinnet anda. Viikate on minu arvates Soome üks paremaid bände ja ma ei ole positsioonil, et julgeks nende kohta ühtegi halba sõna öelda. Sestap jätan hinde panemata, kuna see oleks teiste bändide (või siis Viikate) vastu ebaaus. Kusjuures Lauri väitis, et see pole kaugeltki nende parim plaat. Panen siia ühe laulu sõnad:
Taisin olla kuuden, kun isä kerran kysyi
“Poika, juotko jo viinaa?”
Aivan, kuuden vanha olin silloin kyllä, kun isä kysyi
“Poika, juotko jo viinaa?”
Ja mitä silloin pystyy vastaan sanomaan,
Kun kysyjä on mies, joka kaiken opettaa
Niin katson kuinka lasittunein silmin tuijottaa
Ja tivaa “Juotko jo viinaa?”
Kun piilosilla ollaan, isä laskee sovinnolla sataan
Kuuluvaan ääneen
Kun piilosilla ollaan, isä laskee sovinnolla sataan
Kuuluvaan ääneen
Vaan kun päästynä on kahteen tuhanteen
On silloin syytä pienten poikain mennä vuoteeseen
Niin katson verhon takaa, kuinka isä pöydän päällä makaa
Kuuluvaan ääneen
Kun äiti lähti, tuumattiin
“Kyllähän me miehet pärjätään”
Kun äiti lähti pois
Kaurapuuron päällä silmä voinen kiiltää jaksaa ainoastaan
Hetkisen aikaa
Kaurapuuron päällä silmä voinen kiiltää jaksaa ainoastaan
Hetkisen aikaa
Vaan tänä aamuna ei silmä pääse sulamaan
Ovat enkelit ne vieneet isän yöllä mukanaan
Niin kertoo kiltti setä sairaalasta,
Istuu viereen ainoastaan hetkeksi aikaa
Mis muusikasse puutub, siis teatavasti on soome rahvamuusika üks üsna õõvastav asi, aga Viikate mehed suudavad seda oma muusikasse nii põimida, nagu Eestis pole keegi veel kunagi suutnud — ehk teisisõnu nii, et see ei tundu nõme, labane ega odav. Ja natuke meenutab kogu asi veel ka Kinod.